Suomenlinnan Rannikkorykmentin Historiaa
Rannikon puolustus on aina ollut tärkeä maallemme ja niin myös nykyiselle pääkaupungillemme. Vaikka Helsingin ensimmäiseksi paikaksi valittiin suojainen Vantaanjoen suu, sen meriliikenne oli suojattava jonkinlaisella rannikkopuolustuksella. Turun rauhan (1743) ja siihen liittyneiden rajamuutosten jälkeen ryhdyttiin rakentamaan Viaporin (myöhemmin Suomenlinna) linnoitusta Helsingin edustalle.

Eurooppalaisen suursodan uhatessa 1900-luvun alussa ruvettiin kiireesti suunnittelemaan Venäjän silloisen pääkaupungin St.Petersburgin ( Pietarin ) puolustusta. Tshusiman meritaistelussa vuonna 1905 oli Venäjän Itämeren laivasto tuhottu. Venäjä ei pystynyt saattamaan uutta laivastoa nopeasti naapurivaltioiden tasolle. Laivaston puuttuessa rannikon puolustus päätettiin järjestää tykki- ja miina-asemin. Puolustus käsitti Helsingin edustalla kaksi merenpuolista puolustuslinjaa. Hiukan myöhemmin tehtiin tarkempi tilanteen arviointi ja ryhdyttiin linnoittamaan myös maarintamaa.Tämän jälkeen voidaan puhua Helsingin maa- ja merilinnoituksesta. Ranska tuki rahalainoin rannikkojemme vahvistamista.

Vapaussodan loppuvaiheeseen liittyy Helsingin meririntamaan tapahtuma, jolla oli suuri merkitys Helsingille. Viaporin vanhoille pääsaarille, enempää kuin ulkolinnakkeillekaan ei kaupunkilaisilla ollut menemistä. Ne pysyivät "tuntemattomana maana", omana erikoisalueenaan. Vaadittiin näin ollen varsin suurta rohkeutta insinööri Allan Staffansilta ja häntä avustaneilta miehiltä heidän käydessä väärennetyn lupatodistuksen turvin linnakkeilla tekemässä niiden tykit käyttökelvottomiksi punaisten valtakauden loppuaikoina, kevättalvella 1918, valkoisen armeijan ylipäällikön käskystä.

Saksalaisten lähestyessä Helsinkiä punakaartilaiset havaitsivat, että ratkaisevien pattereiden tykkien lukot ja muita tärkeitä osia oli poistettu. Näin ollen linnoituksen patterit - yhteensä toistasataa tykkiä - eivät voineet tukea punaisten puolustusta vaan jäivät helposti saaliiksi Helsingin valtaajille.

Venäläiset eivät linnoittaneet yksin Helsingin edustaa, vaan koko Suomenlahden rannikolle ja pitkälle länteen rakennettiin laaja linnoitusjärjestelmä. Se sai nimekseen Pietari Suuren Merilinnoitus. Linnoitusjärjestelmä jäi vuonna 1918 vapaan Suomen perinnöksi. Tälle perustalle lähdettiin luomaan maamme turvallisuuspolitiikkaa hyvin tukevaa kotimaista rannikonpuolustusjärjestelmää. Ilman tätä perintöä Suomen rannikkotykistö ei olisi nykyisen veroinen.

Vapaussodan jälkeen tapahtui joissakin paikoissa, että edellinen vallanpitäjä räjäytti linnoitteet ennen poistumistaan. Helsingin edustan linnakkeet joutuivat ehjinä suomalaisten haltuun. Suomi sai käyttöönsä suurvallan ajanmukaisen rannikonpuolustusjärjestelmän.

Viaporia oli sodan aikana voimakkaasti vahvennettu. Vuonna 1918 Helsingin merilinnoitus oli hyvässä kunnossa muodostuen kahdesta sisäkkäisestä linnoitusketjusta. Etummaisessa linjassa oli kuusi nykyaikaista 254 mm:n patteria ja neljä 152 mm:n patteria. Toisen linjan patterit olivat varustetut yleensä vanhentuneilla 152-279 mm:n tykeillä, joiden kantama rajoittui 5-8 kilometriin. Linnoituksia vuosina 1918-19 tarkastanut komitea esittikin, että toisen linjan patterit poistettaisiin tarpeettomina. Sensijaan pidettiin tärkeänä, että ainakin puolet etummaisen puolustuslinjan pattereista olisi jatkuvassa taistelukunnossa. Toinen puoli voitiin miehittää vasta liikekannallepanon yhteydessä.

Isosaari oli Helsingin merenpuoleisen linnoitusjärjestelmän kulmakivi. Venäläisiltä jäi sinne kaksi neljän tykin 254 mm:n patteria ja yksi neljän tykin 152 mm:n patteri. 254 mm:n nelitykkisiä pattereita oli Villingissä, Kuivasaaressa, Katajaluodossa ja Rysäkarilla. Nelitykkiset 152 mm:n patterit sijaitsivat Santahaminassa, Harmajalla ja Miessaaressa.

Huhtikuusta 1921 lokakuuhun 1922 Yleisesikunnan päällikön kenraalimajuri O Enckellin johdolla toiminut Rannikonpuolustuskomitea laati perusteellisen neljä nidosta käsittävän rannikonpuolustusohjelman sotilasmaantieteellisine ja sotilaspoliittisine perusteluineen sekä kustannuslaskelmineen. Keväällä 1923 tästä laadittiin vielä supistettu maan taloudelliset voimavarat huomioon ottava versio. Tämä ohjelma tuli olemaan vastaisina vuosina rannikkolinnakkeiden rakentamisen, varustamisen ja nykyaikaistamisen perustana. Filosofian tohtori Eirik Hornborgin johdolla vuonna 1923 asetettu puolustusrevisiokomitea tyytyi pääosin puoltamaan rannikonpuolustuskomitean mietintöä.

Rannikkotykistörykmentti 1:n syntyvaiheet
Viaporissa (12.5 1918 alkaen Suomenlinna) sekä lähisaarissa sijaitsevat rakennukset ja saarissa oleva irtaimisto muodostivat merkittävän osan vapaan Suomen "sotasaaliista" vapaussodan jälkeen. Varsinaisella linnoituksellahan ei enää ollut sitä merkitystä maan puolustukselle, joka sillä oli tai olisi pitänyt olla vielä Krimin sodan aikana.

I Suomalaisen Raskastykistöpatteriston tehtäväksi annettiin perustajansa ja päällikkönsä, majuri (sittemmin eversti) A Almqvistin johdolla Viaporin linnoituksen miehittäminen. 11.5 saapui Katajanokalle kantajoukoksi myöhemmälle rannikkotykistöjoukko-osastolle edellä mainitun patterin noin 70 miehen vahvuinen henkilökunta. Joukko kulki alkuvaiheessa nimellä Viaporin Linnoitustykistö.

Tietyn järjestelyvaiheen päätteeksi muutettiin linnoitustykistön nimi 16.9 1918 eversti V P Nenosen päiväkäskyllä Suomenlinnan Rannikkotykistöpataljoonaksi (SlRtPat), joka vastaavien, Viipurissa ja Sortavalassa sijainneiden rt-pataljoonien kanssa muodosti Rannikkotykistörykmentin, jonka komentaja eversti Nenonen samalla oli Suomenlinnan Linnanväen päällikkö. Hänestä tuli myöhemmin kenttätykistön suurena kehittäjänä tunnettu legendaarinen kenttätykistön tarkastaja ja kenraali.

Eräiden vaiheiden kautta pataljoonan nimi muutettiin Rannikkotykistörykmentti 1:ksi (RT 1) toukokuussa 1919. Tällä nimellä se tuli toimimaan suurimman osan Suomenlinna-ajastaan sota-aikoja lukuunottamatta. RT 1 pysyi pääpiirtein samoissa puitteissa vastaisinakin aikoina. Hangon edustalla oleva Russarön linnake, joka oli kuulunut RT 1:lle, siirrettiin pois vahvuuksista 1.8 1921. Myös muita pieniä organisaatiomuutoksi tehtiin. 1923 määrättiin majuri Väinö Salomon Marjanen rykmentin komentajaksi.

Yleinen kehitys
Rykmentin kokoonpanoon kuului 1930-luvun loppupuolella RT 1:n esikunta ja Keskuslinnoitus Suomenlinnassa. I ja II linnakkeisto ja Mäkiluodon erillinen patteri. Rykmentin tärkeimmät linnakkeet olivat Helsingin edustalla Isosaari ja Kuivasaari.

RT 1:n merkitys koko rannikkotykistömme alkuaikojen kehitykselle oli ennen kaikkea siinä, että tämä parempiin ja valmiimpiin olosuhteisiin perustettu rannikkotykistö-joukko-osasto oli tärkeä koulutus- ja kokeilutoiminnan yksikkö. Lisäksi se toimi eräänlaisena materiaali- ja henkilökuntavarikkona.

Tekninen kehitys
Jatkuvaa kokeilutyötä tehtiin 1930-luvulla rannikkotykistön ase- ja ampumateknillisten uudistusten aikaansaamiseksi. Suuri osa tästä työstä tehtiin Helsingin edustan linnakkeilla. Merkittävin henkilö tässä työssä oli everstiluutnantti (myöhemmin eversti) J L Rikama. Vanhan materiaalin uudistus tapahtui pääasiallisesti vuosina 1930-35. Tällöin saatiin aikaan myös 152 mm:n Canet-tykkien ns "kääntäminen" korotuskulman suurentamiseksi ja ammusten ballistiikkaa parannettiin irtokärjillä. Paljon muutakin kehitystä tapahtui.

Vielä tänään eräitä Helsingin edustan saaria leimaavat korkeat ja kapeat tulenjohtotornit syntyivät näihin aikoihin. Niiden avulla voitiin maalien mittaus ulottaa kantaman rajoille.

Ase- ja ampumateknillinen kehitys sekä uudet linnoitusrakenneperiaatteet antoivat edellytykset myös uusien, modernien linnakkeiden rakentamiselle. Näin syntyivät uudet järeät 305 mm:n tornipatterit Mäkiluotoon ja Kuivasaareen. Mäkiluoto oli ampumakunnossa heinäkuussa 1933, ja Kuivasaaren peruskivi laskettiin 12.5 1934. Kuivasaaren järeä torni on vielä tänään tallella.

SlRR:n edeltäjät talvi- ja jatkosodassa
Toisen maailmansodan alettua RT 1 aloitti puoluettomuusvalvonnan 4.9. 1939. Reserviläiset saapuivat ylimääräisiin harjoituksiin 10.10. 1939. Linnakkeita ryhdyttiin kiireellisesti varustamaan taistelukuntoon ja sodan syttyessä 30.11 1939 saatettiin kaikki yksiköt sotavahvuisiksi. Suunnitelmien mukaan muutettiin joukko-osastojen nimitykset sotaan siirryttäessä, jolloin RT 1:stä 16.9 1939 tuli Helsingin Lohko ja sen alaisista linnakkeistoista Porkkalan, Rysäkarin ja Isosaaren alalohkot.

Talvisodan puhjettua avovesikauden ollessa lyhyt kävi ilmeiseksi etteivät venäläiset nähneet omaavansa merkittäviä toimintamahdollisuuksia sillä rannikko-osalla jonka puolustus oli Helsingin Lohkon vastuulla. Tästä syystä supistuikin Helsingin Lohkon toiminta sodan aikana lähinnä puolustuslaitteiden tehokkuuden lisäämiseen, ilmatorjuntaan sekä toisaalta miehistön koulutukseen silmälläpitäen sen mahdollista käyttöä toisilla rintamaosilla. Jo tammikuussa 1940 olikin välttämätöntä lähettää täydennys- ja vaihtojoukkoja Viipurin lohkolle. Myöhemmin kävi väistämättömäksi ähettää lisäjoukkoja estämään venäläisten murtautumista Viipurinlahden yli. Helsingin Lohkolla muodostettiin eri linnakkeilta koottu niin sanottu "Pataljoona Kiveliö". Pataljoona osallistui koviin taisteluihin Viipurinlahden saaristossa ja sen jälkeen rannikolla.

Sodan-aikainen nimi Helsingin Lohko muuttui talvisodan jälkeen takaisin RT 1:ksi. Käytettävissä olevalla miehistöllä varsinaisen linnoitustyövoiman puuttuessa ei välirauhan aikana saatu suuriakaan aikaan ennen jatkosodan puhkeamista. Nimi RT 1 muuttui 28.3 1941 Suomenlinnan Rannikkotykistörykmentiksi.

Jatkosodan puhjetessa saatettiin linnakkeet jälleen sotavahvuisiksi ja välirauhan aikainen nimi muutettiin 17.6 1941 1. Rannikkoprikaatiksi (1. RannPr). Reserviläiset kutsuttiin ylimääräisiin harjoituksiin 10.6 1941. Suomenlinnassa sijaitsi edelleen esikunta ja Keskuslinnoitus, jotka pysyivät suurin piirtein samanlaisina koko sodan ajan. Syksyllä 1941 hajoitettiin 1.Rannikkoprikaatin itäinen naapuriyhtymä ja sen alue joukkoineen liitettiin 1. Rannikkoprikaatiin.

1.Rannikkoprikaatin nimi muuttui vuoden 1942 alussa Uudenmaan Rannikkoprikaatiksi (UudRPr). Hangon vuokra-alueen vapauduttua liitettiin sinne perustettu linnakkeisto UudRPr:iin. Johtamisen helpottamiseksi jaettiin samalla UuudRPr kahtia. Itäisestä alueesta tuli Rannikkotykistörykmentti 1 ja läntisestä alueesta Rannikkotykistörykmentti 11.

Uudenmaan Rannikkoprikaatin kokoonpano pysyi muuttumattomana aina syksyyn 1944 saakka, jolloin Rannikkotykistörykmentti 22 alistettiin UudRPr:lle. 1942 tapahtui myös komentajan vaihdos, jolloin eversti N Sario määrättiin UudRPr:n komentajaksi.

Vihollisen toiminta oli 1.Rannikkoprikaatin alueella ajoittain vilkkaampaa kuin talvisodassa. Mäkiluoto ja sen naapurilinnakkeet tulittivat useaan otteeseen syksyllä 1941 vihollisen aluksia muun muassa venäläisten tyhjentäessä Hangon tukikohtansa. Rannikkotykistön linnakkeet ilmatorjunta-asemineen ja jopa Isosaaren kuusituumainen patteri osallistuivat sulkuammuntaan vuonna 1944 Helsingin suurpommitusten torjunnassa. Kaksi miestä kuoli ja muutama haavoittui Isosaaressa pommitusten uhreina. Aineelliset vahingot olivat melkoiset. Myös muilla linnakkeilla, muun muassa Suomenlinnassa, vihollisen ilmapommitukset saivat aikaan vahinkoa. Päätavoite saavutettiin - Helsinki pelastui.

Porkkalan vuokraaminen Neuvostoliitolle 50 vuodeksi pienensi RT 1:n vastuualuetta huomattavasti. Joukko-osaston nimi muuttui sen mukaisesti 1.12 1944 Suomenlinnan Rannikkolinnakkeistoksi.

Helsingin edustan lujaksi rakennettu rannikonpuolustusjärjestelmä oli kestänyt tulikokeensa. Se oli ennalta ehkäisten torjunut merelliset hyökkäykset pääkaupunkia ja eteläistä rantamaata vastaan. Se oli osaltaan suojannut Helsinkiä ilmasta tulevaa vihollista vastaan eteentyönnetyiltä linnakkeiltaan. Sen kouluttama henkilöstö oli uljaasti taistellut idän ja kaakon saaristoissa ja taistelutantereilla.

Kokoonpanon kehittyminen
Välirauhansopimuksen vaatimusten perusteella merivoimat kokonaisuudessaan, siis myös rannikkotykistö, joutui laajalti tekemään miinanraivausta nimenomaan Suomenlahdella 1945-1947. Valtioneuvosto asetti vuonna 1945 puolustusrevisiokomitean. Tämän komitean mietinnön seurauksena rannikkotykistö liitettiin maavoimiin vuonna 1952.

Koska UudRPr välirauhansopimuksen mukaisesti joutui luovuttamaan Porkkalan alueen siellä olevine linnakkeineen venäläisille, joukko-osaston vahvuus oli nyt pienempi kuin koskaan aikaisemmin sen historiassa. Sodan jälkeen Rannikkotykistörykmentti 1 (RTR 1) muuttui 1.12 1944 Suomenlinnan Rannikkolinnakkeistoksi. 1.12. 1952 - 31.12. 1956 oli käytössä nimi Rannikkotykistörykmentti 1 (RT 1) ja sen jälkeen joukko-osaston nimi oli Suomenlinnan Rannikkotykistörykmentti (SlRtR). Vuoden 1990 alusta nimi on ollut Suomenlinnan Rannikkorykmentti.

Miehitettyjä koulutuslinnakkeita sotien jälkeen olivat Isosaari ja Miessaari. Eräiden kokeiluvaiheiden kautta perustettiin joukko-osastoon Rannikkopataljoona jonka virkoihin ja toimiin käytettiin toisen (Porkkalan) patteriston vakanssit. Pataljoona vakinaistettiin vuonna 1955. Se oli sijoitettu Suomenlinnaan ja Miessaareen. Eräiden välivaiheiden kautta Rannikkopataljoonasta tuli itsenäinen joukko-osasto (Rannikkojääkäripataljoona) ja Porkkalan vuokra-alueen palauttamisen jälkeen 1956 perustettiin SlRtR:n toinen patteristo. Suomenlinnassa perustettiin myös moottoroitu rannikkotykistöjoukko-osasto, 1. Erillinen Rannikkotykistöpatteristo, joka myöhemmin sai nimen Vaasan Rannikkopatteristo ja vuonna 1964 muutti Vaasaan. Puolustusvoimien säästötoimien seurauksena Vaasan Rannikkopatteristo lakkautettiin 31.12.1998.

Suomenlinnan Rannikkotykistörykmentin esikunta ja esikuntakomppania (aikaisemmin toimituskomppania) sijaitsi "syntymäpaikassaan" Suomenlinnassa syksyyn 1972 asti, jolloin se muutti Santahaminaan. Santahaminassa sijaitsee esikunnan lisäksi Huoltopatteri sekä Santahaminan korjaamo. Rykmentin I patteriston esikunta sijaitsi pitkään Isosaaressa, kunnes se 1970 siirrettiin Vallisaareen. Vuoden 1990 alusta I patteriston rauhanaikainen esikunta lakkautettiin, ja Vallisaareen jäi toimimaan kertausharjoituspatteri. II Patteriston esikunta on koko ajan toiminut Upinniemessä. Patteriston nimi muutettiin 1990 Porkkalan Rannikkopatteristoksi. Suomenlinnan Rannikkotykistörykmentistä tuli samalla Suomenlinnan Rannikkorykmentti (SlRR).

Koulutus
Porkkalan palautuksen jälkeen ja Rannikkopataljoonan itsenäistyttyä Rannikkojääkäripataljoonaksi on Suomenlinnan Rannikkotykistörykmentin koulutus tapahtunut sekä Helsingin että Upinniemen suunnalla. Tärkeimmät linnakkeet ovat Isosaari ja Mäkiluoto. Sotien jälkeen rannikkojoukot kouluttivat reservin aliupseerinsa vuorotellen rannikkotykistön eri joukko-osastoissa. Itsenäisen rannikkotykistön aliupseerikoulu perustettiin Isosaareen 1.4. 1958. Maavoimien rauhanajan kokoonpanon muutos vuonna 1979 muutti huomattavasti koulutusta Isosaaressa. Perus- eli alokaskoulutus siirrettiin mantereelle. Tämän jälkeen on Isosaaressa annettu erikoiskoulutusta. Alokaskoulutus Mäkiluodossa oli lopetettu jo vuonna 1976. Isosaaren RAuK lopetettiin 21.11. 1979 ja reservialiupseerikoulutus siirrettiin Upinniemeen Koulutuspatterille. Koulutuspatteri siirrettiin joksikin aikaa Santahaminaan, ja alokaskoulutus järjestettiin osin Santahaminassa ja tilanpuutteen takia osin myös Lappeenrannassa.

Eräiden välivaiheiden jälkeen aina 30.6.1998 tapahtuneeseen lakkauttamiseensa asti koulutettiin Suomenlinnan Rannikkorykmentin kaikki alokkaat Upinniemessä ja Isosaaressa. Reservin aliupseerikoulutus, joka oli jaettu kahteen osaan (AuK I ja II), annettiin pääosin Koulutuspatterilla Upinniemessä, mutta osa AuK II:sta tapahtui esimerkiksi Isosaaren linnakkeella.

Rannikkotykistön reserviupseerikoulutus annettiin Santahaminassa vuonna 1969 perustetussa Rannikkotykistökoulussa, joka vuoden 1990 alusta liitettiin Suomenlinnan Rannikkorykmenttiin ja 1.7.1998 alkaen Merisotakouluun. Rannikkotykistökoulussa annetaan lisäksi sekä upseerien että opistoupseerien niin sanottu aselajikoulutus sekä järjestetään heille erilaisia muita kursseja. Kaikille henkilöstöryhmille järjestetään lisäksi erilaisia erikoiskursseja ja opetustilaisuuksia. Rannikkotykistökoulu vastasi aina SlRR:n lakkauttamiseen asti myös eräistä tutkimus- ja kehittämishankkeista.

Rannikkotykistön kertausharjoitusrytmi oli aina 1990-luvun puoleenväliin suhteellisen tiivis, ovathan rannikkojoukot tavallaan rajajoukkoja. Puolustusvoimien säästötavoitteet ovat kuitenkin tänäpäivänä jättäneet syvän arven myöskin rannikkotykistön kertausharjoituksiin. Täysipainoista puolustusvoimien järjestämää kertausharjoituskoulutusta ei pystytä täysin korvaamaan,mutta kiitos toimeliaiden reserviläisosastojen, kiltatoiminnan sekä vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen ansiosta arpia on yritetty nykyisin kuitenkin hitaasti hyydyttää.

Tulevaisuuden näkymiä
Helsingin rannikkotykistö on kautta aikojen kulkenut rannikonpuolustuksemme etunenässä. Kuitenkaan ei voida sanoa että se olisi koskaan kokonaan valmis. Koska pääkaupungin rannikonpuolustukselle asetettavat vaatimukset ajan mukana muuttuvat ja kasvavat, kehittämistä on jatkettava taukoamatta, jotta pääkaupungin turvallisuus voidaan taata tulevaisuudessakin.

Kaikki merkit viittaavat siihen, että Itämeren suunnan merkitys turvallisuuspolitiikassamme on pikemminkin kasvamassa kuin vähenemässä. On erittäin tärkeätä, että pääkaupunkimme merellisestä puolustuksesta vastaavan rannikonpuolustuksen valmius ja puolustuskyky pidetään niin korkeana, että se ennaltaehkäisee merelliset hyökkäykset kaunista kotikaupunkiamme vastaan. Puolustaminen onnistui toisessa maailmansodassa ja sen tulee onnistua tulevissakin kriiseissä.

Etelärannikkomme merkitys Suomen kohtaloissa on ollut ratkaiseva. Rannikkopuolustuksesta huolehtiminen on siten viisasta politiikkaa meille, jotka haluamme pysyä erityisesti suurvaltaristiriitojen ulkopuolella ja rauhassa kehittää omaa maatamme ja pääkaupunkiamme omien arvostustemme mukaisesti.

Suomenlinnan Rannikkorykmentin kunniakas taival itsenäisenä joukko-osastona päättyi meripuolustuksen uudelleen organisoinnin myötä 1.7.1998. Lippurykmentin taival kuitenkin jatkuu osana yhdistyneitä merivoimia Suomenlahden Meripuolustusalueen joukkoyksikkönä. Hieman ennen Lippurykmentin lakkauttamista itsenäisenä joukko-osastona päätti Puolustusvoimain komentaja siirtää Suomenlinnan Rannikkorykmentin nimen perustetulle uudelle joukkoyksikölle. Olihan Helsingin puolustamisesta mereltä tulevaa vihollista vastaan kantanut vastuun lähes koko itsenäisyyden ajan rykmentti-nimeä kantanut joukko.

Teksti: Ove Enqvist

Suomenlinnan Rannikkorykmentin JA SEN PERINNEJOUKKO-OSASTOJEN NIMET 1918 - 1998

6.5.1918 Suomenlinnan Linnoitustykistö (SlLinntstö)
16.9.1918 Suomenlinnan Rannikkotykistöpataljoona (SlRtPatl)
1.1.1919 I Rannikkotykistöpataljoona (I RtPatl)
7.5.1919 Rannikkotykistörykmentti 1 (RT 1)
16.9.1939 Helsingin Lohko (HeLo)
1.9.1940 Rannikkotykistörykmentti 1 (RT 1)
28.3.1941 Suomenlinnan Rannikkotykistörykmentti (SlRtR)
15.6.1941 1.Rannikkoprikaati (1.RannPr)
1.1.1942 Uudenmaan Rannikkoprikaati (UudRannPr)
4.12.1944 Suomenlinnan Rannikkolinnakkeisto (SRLsto)
1.12.1952 Rannikkotykistörykmentti 1 (RT 1)
1.1.1957 Suomenlinnan Rannikkotykistörykmentti (SlRtR)
1.1.1990 Suomenlinnan Rannikkorykmentti (SlRR)